Poliittisesti Sakkola oli hyvin rauhallinen. Poliittista valistustoimintaa ei ollut havaittavissa juuri muulloin kuin vaalien edellä. Porvarillisilla puolueilla ei maalaisliittoa lukuunottamatta ollut montaakaan puolueosastoa, vaan politiikka hoidettiin keskustelemalla siitä tarpeen vaatiessa muun järjestötoiminnan yhteydessä kahvikeskusteluina. Sosialidemokraattisella puolueella oli kunnassa kolme yhdistystä, joista kahdella oli oma toimitalokin. Näidenkin julkinen valistustoiminta rajoittui keväisiin vappujuhliin ja joskus puolueen lähettämien toimitsijoiden tai kansanedustajien puhetilaisuuksiin. Ennen vaaleja lienee melkein jokaisella puolueella ollut ehdokkaiden tai kansanedustajien puhetilaisuuksia eri puolilla pitäjää.
Sakkolalaiset olivat valtaosaltaan porvarillismielisiä. Kunnan asioista päättävässä valtuustossa maalaisliitolla oli enemmän edustajia kuin muilla puolueilla yhteensä. Vaikka maalaisliittolaisilla oli kunnallisessa päätöksenteossa ehdoton enemmistö koko itsenäisyyden ajan, ei tämä turvannut aina tähän puolueeseen lukeutuneelle sakkolalaiselle kansanedustajan paikkaa.
Vuoden 1919 eduskuntavaaleissa tuli Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä, mihin Sakkola kuului, valituksi Sakkolasta edistyspuolueen ehdokas opettaja Matti Valkonen. Seuraavissa vaaleissa 1922 hän kuitenkin menetti paikkansa maalaisliittolaiselle sakkolalaiselle maanviljelijä Antti Kuismalle, joka siitä lähtien edusti sakkolalaisia vuoteen 1935 saakka kaikkiaan 12:lla valtiopäivillä.
Sakkolan äänestäjien poliittisen kannatuksen jakaantumista osoittavat vuoden 1939 vaalien tulokset. Vaaleissa annettiin kaikkiaan 2023 ääntä, jotka puolueittain jakaantuivat seuraavasti: maalaisliitto 1152 ääntä (57 %), sosialidemokraatit 342 ääntä (17 %), kokoomus 250 ääntä (1 2.5 %), isänmaallinen kansanliike 204 ääntä (1 0 %), edistyspuolue 62 ääntä (3 %) ja muut 13 ääntä (0.5 %). Muut olivat pääasiassa pienviljelijäin puolueelle annettuja ääniä. Äänestysprosentti oli näissä vaaleissa 65,7%.
Joskus muualla esiintyneet jyrkät poliittiset kiistat heijastuivat Sakkolassakin. Lapuanliikkeen aikana kävi poliittinen tuulahdus Sakkolan kunnanvaltuustossa. Silloin eri puolilla Suomea liikkuneet "tuntemattomat miehet" saapuivat valtuustoon ja uhkasivat karkoittaa kommunistit valtuustosta. Vaikka puolin ja toisin takkeja alettiinkin jo riisua ja hihoja kääriä, ei suurempaa käsikähmää kuitenkaan syntynyt.
Syyskuussa 1930 valtuusto päätti erottaa sosialidemokraattisen valtuutetun Manu Viskarin valtuustosta "kommunistisuuden tähden", mutta päätös ei tuottanut tulosta. Manu valitti kunnanvaltuuston päätöksestä maaherralle, joka kumosi päätöksen. Muulloin eivät edes lapualaisaikojen kiistat kuulemma pahemmin häirinneet valtuuston sopuisaa työskentelyä.
Korkeimmat johtajat sodan alkaessa
Kunnanvaltuustoa johti valtuuston puheenjohtajana pastori Arvo Liesmaa, kunnallislautakunnan esimiehenä oli maanviljelijä Juho Kekki ja kunnankirjurina maanviljelijä Juho Koiranen. Korkeimpana valtion virkamiehenä, nimismiehenä toimi Paavo Ensio Koskenheimo.
Seurakunnan papisto oli parhaimmillaan muuttumassa. Seurakunnan kirkkoherra rovasti Juho Silvennoinen oli juuri vappuna 1939 muuttanut Kirvun kirkkoherraksi. Virkaa hoiti Sakkolan kappalainen pastori Arvo Liesmaa. Kappalaisen tehtäviä hoiti pastori Antti Jalmari Pulkkinen. Seurakunnan kirkkoherraksi valittu Joonas Laurila joutui taivisodan syttymisen vuoksi ottamaan viran vastaan vasta joulukuussa 1941.
Tästä lähtien rovasti Laurila kulki seurakuntansa mukana evakkoretkelle 1944 ja hoiti hajanaista, eri kuntiin sijoitettua, seurakuntaansa aina vuoteen 1949, jolloin seurakunta lakkautettiin, Seurakunnan viimeisenä kanttorina Aaro Lehmusvuori oli mukana kahdella evakkomatkalla. Hän johti viimeisen kerran seurakuntakuoroa Lempäälässä Sakkolan seurakunnan lopettajaisjuhlassa 29. 2.1949.
Sakkolan kunta lakkautettiin
31.12.1948.
Kirjassa: Sakkolan
historiaa II
.
.
. ...
....
.