Eero Pilviniemen evakkotarina
Lempi ja Eero, äiti ja isä vihittiin avioliittoon Raudun Haapakylässä 17.8.1937.Elettiin onnellisena Sakkolan Haparaisissa, ajateltiin tulevaisuutta, aloitettiin uuden talon ja navetan suunnittelu ja rakentaminen. Kun tuo kaikki olisi saatu valmiiksi, olisi Aaprola-tila myyty Laurille ja Olaville, isän kahdelle nuoremmalle veljelle ja sen jälkeen äiti ja isä olisivat lähteneet Amerikkaan niinkuin isoisäni Anttikin teki aikoinaan 1910.
Tuo unelma sai tylyn lopun tammikuun 12. päivänä 1940 Sakkolan Lapinlahdella, kun isäni menehtyi partioretkellä lapsuuden kotinsa pihamaalle, Ville Patjan talon pihalle. Sota-arkistosta saamani ErP6:n sotapäiväkirjan mukaan partio ”Lähti muonan hakuun”, tarkoittaen tiedustelutehtävää Suvannon eteläpuolelle. Ennen lähtöään partioon isä antoi Hamilton-merkkisen hopeisen taskukellonsa turvaan Pitkäsen Väinölle, asetoverilleen ja naapurilleen Haparaisista. Isoisäni Antti Patja oli tuonut kellon tullessaan, palattuaan Kanadasta 1912.
Aavistiko isä kohtalonsa?
Tänä päivänä tuon kellon omistaa pojanpoikani Peetu Pilviniemi (s. 28.7.2012 )
Äiti oli marraskuun viimeisellä viikolla isän kehoituksesta tullut Raudun Haapakylään isänsä ja äitinsä luo, koska oli raskaana odottaen minua. 29.11.1939 illalla äiti ja isä tapasivat toisensa Haapakylässä viimeisen kerran. Aamulla klo 7 alkoi Talvisota. Raudusta äidin oli lähdettävä sotaa pakoon ennen klo 8 mukana vain ne vaatteet, jotka olivat päällä, 50 markkaa lompakossa ja minä äidin vatsassa. Evakkomatka suuntautui Savoon, Jäppilän Syvänsiin Kaislasen Hynniselle. Minä synnyin naapuripitäjän Joroisten vanhan pappilan pihalla hevoskärrissä 23.4.1940. Pappila toimi silloin synnytyslaitoksena.
Heinäkuussa 1940 muutimme Viialaan, asuen ensin Patjan Annamarin ja Villen luona ja myöhemmin Veera ja Väinö Naskalin luona. Helmikuussa 1941 perikunta sai pika-asutustilan Lempäälän Liposta, Lempoisten kylästä, Vanajaveden rannalta. Tilan nimeksi saimme neuvoteltua Aaprolan, sama nimi, joka oli myös Sakkolan Haparaisissa tilan nimenä.
Asuimme lähistöllä Lipossa Heiskalan vanhassa pirtissä aina kevääseen 1942 asti. Jo keväällä 1941 aloitettiin tulevan kodin hirsien valmistaminen. Jatkosodan sytyttyä, muutimme kuitenkin takaisin Sakkolan Haparaisiin. Tuosta ajasta, aina alkukesään 1944, en muista mitään. Ensimmäiset muistikuvat ovat kesäkuun alusta 1944. Jouduimme Kiurun Tertun kanssa perunapellolla venäläisten lentokoneiden konekiväärien tulitukseen. Pölyn ja hiekan seasta nousimme kuitenkin elävinä esille.
Tämän jälkeen alkoi taas evakon elämä. Ensin Rautalammin Kerkonkoskelle, Virkon taloon ja sieltä Viialan, Peltosen talon kautta Lippoon. Kesän 1945 asuimme Vienolan Ellun talossa Lipontien varrella lähellä Perttulaa.
Niinkauan kun ei ollut omaa kotia, toisten nurkissa asuminen aiheutti vaikeuksia. Minä muistan jo melko hyvin talven 1944-45, kun asuimme Rantakartanon muonamiehen talossa. Toisen perheen isä oli aatteellinen kommunisti ja hänellä oli erilainen käsitys neuvostoliittolaisista kuin äidilläni. Eripuraahan siitä syntyi, mutta vain henkistä. Ryssittely oli melko vähäistä ja loppui parissa vuodessa. Kyllä oman kodin rakentaminen, työ ja paneutuminen arkipäivään oli parasta lääkettä koti-ikävään. Karjalaisten keskinäinen yhteisöllisyys ja toistensa auttaminen oli tärkeää.
Alkukesästä 1945 valmistui ensimmäinen talomme, huone ja keittiö, väliaikaiseksi kodiksi. Tämä toimi myöhemmin perheen saunana aina 1980- luvulle asti. Tilan päärakennus saatiin asuttavaan kuntoon syksyllä 1945. Vilja- aitta valmistui 1949 ja varsinainen navetta 1951.
Syksyllä 1945 muutimme omaan kotiin Aaprolantielle Aaprolan tilalle Lippoon. Kotimme on tänäänkin täällä. Kotimme uusi päärakennus valmistui 1996, sen rakensin yhdessä vaimoni Kaarinan kanssa.
Minä kävin kansakoulun Lempäälän Kelhon koulussa. Kun Lempäälässä ei ollut silloin vielä oppikoulua, kävin sen Pieksämäellä rakkaan mummoni ja enojeni Kaukon, Maunon ja Joukon hyvässä hoivassa. Kun nykyisin käyn Pieksämäellä, tunnen edelleen meneväni mummolaan.
Valmistuin teknisten aineiden opettajaksi 1963. Työurani tein Tampereen koululaitoksen palveluksessa 1963- 2000. Toimin myös Akavan päätoimisena pääluottamusmiehenä 1985- 1994 Tampereella.
Kaarinalla, vaimollani ja minulla on kolme lasta Niina, Reetta ja Erkko. He kaikki ovat jo perustaneet omat perheensä. Meillä on myös neljä vunukkaa Carl, Frans, Peetu ja Venla.
Karjalaisuudesta ja karjalaisista juuristani olen aina ollut tietoinen, kiinnostunut ja ylpeä. Minulla oli työtoverina 1960-1970 luvuilla kotitalousopettaja Rakel Mutru. Hän oli sodan aikana tavannut tulevan miehensä Erkin Sakkolassa ja kun minä olin kotoisin samasta pitäjästä meistä tuli hyvät ystävät. Rakel opetti Tampereen Pispalan ja Amurin pojille ja tytöille piirakoiden, sulhaspiirakoiden ja sultsinoiden tekemisen. Usein minut kutsuttiin herkutteluun mukaan edellyttäen, että kerroin tarinoita Sakkolasta ja Raudusta. Se oli hienoa aikaa.
Seuratoimintaan tulin mukaan jäätyäni eläkkeelle 2000. Toimin Lempäälän Karjalaseuran puheenjohtajana 2003- 2012. Karjalaisseurojen Tampereen piirin hallituksessa olen ollut vuosina 2004- 2014. Suunnittelin Tampereen piirille oman logon 2009, Karjala-laatan 2010 sekä Karjalaisseurojen Tampereen piirin Ansiomitalin 2011.
Sakkola-Säätiön toiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2004 lähtien rakenteiden ja muistomerkkien vastuuhenkilönä. Suunnittelin ja valvoin Venäjälle Gromovon/Sakkolan kirkon muistolehdon aidan rakentamisen. Olen ollut myös Sakkola- Museon toinen vetäjä aina vuoden 2015 lopulle asti. Toimin vuosina 2002 ja 2012 Lempäälässä olleiden Sakkola- juhlien juhlatoimikuntien puheenjohtajana.
Erittäin tärkeän ja arvokkaaan tehtävän sain ErP6:n perinneyhdistykseltä. Sain suunnitella Venäjälle Gromovon/Sakkolan Keljan Runteenmäelle ”Sodan uhreille”-muistopatsaan. Toimin myös patsaan valmistuksen ja pystytyksen valvojana. Asian teki tärkeäksi ja varsinkin herkäksi se, että oma isäni oli ErP6:n sankarivainajia. ”Sodan uhreille”- muistopatsas on omistettu molempien osapuolten, Venäjän ja Suomen, sodassa menehtyneille sodan uhreille.
Olen kiitollinen ErP6:n perinneyhdistykselle ja erityisesti Sakkola-Säätiölle siitä, että minuun luotettiin ja minulle annettiin patsaan suunnittelutehtävä. Neuvottelut venäläisten viranomaisten kanssa kestivät pitkään aina vuodesta 2005 lähtien, patsas paljastettiin 22.8.2009.
Yhdessä Hannu Turkkisen kanssa olemme parin viime vuoden aikana suunnitelleet ja rakentaneet Lempäälän kunnan ja Sakkola- Säätiön yhteistä Evakkopuisto-hanketta. Sakkolan porsaspatsas paljastettiin 4.10.2014. Patsaan teki kuvanveistäjä Heikki Räsänen. 19.10.2016 paljastettiiin
suunnittelemani infotaulut Evakkopuistoon. Tilaisuudessa olivat läsnä Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö, kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuula Petäkoski-Hult sekä muutama kutsuvieras ja Sakkola- Säätiön edustajat.
Olen tyytyväinen vaari, koska olen saanut kaksi tyttärenpoikaani mukaan karjalaisen kulttuurin pariin. Carl Jansson on läsnä Sakkola-Säätiön hallituksen kokouksissa ja toimii Säätiön aineistotietokannan kuvien siirtäjänä netissä. Carl Jansson on hallituksen varajäsen ja valtuuskunnan varsinainen jäsen. Frans Jansson on ollut mukana Sakkola- museon museotoimikunnassa. Teimme kolmistaan ikimuistoisen matkan Laatokan ympäri vieraillen Sortavalassa, Aunuksessa ja Syvärillä, samalla matkalla kävimme myös Laatokan Valamossa kesällä 2010. Olimme myös Sakkola- juhlilla Sakkolassa 2007 lähes koko perheen voimin.
Eräs elämäni koskettavimpia hetkiä oli kesällä 2004, kun seisoin ensimmäisen kerran isäni kaatumispaikalla Sakkolan Lapinlahdella. Silloin tunsin isänikävän 64-vuotiaana ja ymmärsin mitä se tarkoittaa. Se hetki muutti elämäni arvoja ja tiesin mitä haluan tehdä karjalaisuuden hyväksi kiitollisena menneille sukupolville.
Kyllä minun henkinen kotini on Sakkolan Haparaisissa.
Eero Pilviniemi
Lempi ja Eero Patjan poika, evakko ja sotaorpo Sakkolan Haparaisista.
