Lohijoki

Lohijoen kylä sijaitsi Sakkolan pitäjän koillisnurkassa. Se oli ainoa Sakkolan kylistä, joka rajoittui Laatokkaan, ellei oteta huomioon Riiskan kylään kuulunutta erillistä Järisevän aluetta, joka oli Metsäpirtin pitäjän alueiden keskellä. Lohijoen kylä jakaantui kahden pitäjän alueelle. Rajana oli Laatokkaan laskenut Lohijoki, joka sai alkunsa kaukaa Pyhäjärven puolella sijainneesta Rahkajärvestä. Joen pohjoinen puoli kuului Pyhäjärven pitäjään ja eteläinen puoli Sakkolaan. Lännessä ja luoteessa kylä ulottui Pyhäjärven rajaan, joka kulki Paukunsuolta alkanutta Kytösiinojaa myöten Lohijokeen ja sitä myöten edelleen Laatokkaan.

Lohijoki Idässä Lohijoen kylä rajoittui Laatokkajärveen ja etelässä Metsäpirtin pitäjään kuuluneeseen Korpikylään. Laatokan hiekkarantaa voidaan laskea kylään kuuluneet runsaat viisi kilometriä Lohijoen suusta Järisevänniemen kainaloon saakka. Lounaassa kylän erotti Vilakkalan Koverojasta laaja Kruununpuisto eli valtion omistama metsä.

Kruununpuisto oli sellainen metsäalue, jonka valtio oli jättänyt itselleen silloin, kun lahjoitusmaita viime vuosisadan lopulla jaettiin takaisin talonpoikien omistukseen. Valtio osti ensin maat venäläisiltä hovinherroilta ja jakoi ne paikallisille talonpojille lainaa vastaan, jonka maksuaika oli 39 vuotta ja korko melko pieni. Lahjoitusmaa-ajan talonpojat olivat erittäin huonossa taloudellisessa asemassa, eikä heillä ollut varaa ottaa kaikkia valtion lunastamia alueita itselleen. Tämän vuoksi valtio jätti itselleen kruununpuistot, jotka oli tarkoitus jakaa myöhemmin talonpoikien omistukseen, kun heidän taloudellinen asemansa paranee. Metsän arvo kuitenkin nousi, eikä valtio halunnut jakaa metsiä talonpojille, koska se sai metsistä hyvät tulot. Asiasta käytiin kovaa kiistaa valtion ja talonpoikien välillä, sillä talolliset olisivat halunneet saada metsät itselleen, koska ne oli alunperin tarkoitus heille jakaa. Asia jäi ratkaisematta, kun talvisota syttyi ja karjalaisten oli lähdettävä ja jätettävä niin omat maansa kuin kruununpuistotkin uusille omistajille.

Kruununpuistot tarjosivat paikallisille asukkaille runsaasti metsätöitä - sekä hakkuuettä ajotöitä. Keskellä metsää kylään vieneen tien varrella asui valtion metsänvartija, joka vastasi metsässä suoritettavista hakkuista ja toimi työnjohtajana. Valtion metsistä puutavara ajettiin Laatokan rantaan, mistä se jatkoi matkaa vesikuljetuksessa. Valtion metsät olivat sekametsiä, joissa kasvoi lehtipuita, kuusta ja mäntyä. Metsät olivat hyvin hoidettuja, vaikka hakkuut olivatkin usein runsaita. Metsä kätki pimentoonsa myös valtion soranottopaikat, joista ajettiin maanteille tarvittava sora.

Lohijoen kylän pellot oli raivattu aivan Lohijoen molemmin puolin. Talot olivat sijoittuneet noin viiden kilometrin matkalle joen varrelle ja välimatkat talosta toiseen olivat joissain tapauksissa toista kilometriä. Joen yläjuoksulla oli ympäröiviä soita raivattu pelloksi ja niityksi. Muista kylän niityistä mainittakoon Yläsulunniitty, Majansuunniitty ja Heinäsenniitty.

Suurimmalla osalla Lohijoen asukkaista oli ainakin jonkin verran maanviljelyä, vaikka monet hankkivatkin pääasiallisen toimeentulonsa muusta elinkeinosta. Kalastusta harjoitettiin runsaasti Laatokalla. Lohijoen suulla oli syksyisin Kalasumppu, "satka", jonne kutulohet kerättiin ja "valtion mies" kävi lypsämässä niistä mädin, joka kuljetettiin Vuohensalon kalanviljelylaitokseen. Satkan hoitajana oli viimeksi Arvi Ukkonen, joka merkitsi kutulohet ennenkuin ne laskettiin takaisin Laatokkaan. Eemil Ukkonen toimi maanviljelyn ohella rakennusurakoitsijana ja urakoi lähiseuduilla talonrakennuksia.

Lohijoelta oli matkaa Vilakkalaan yhdeksän kilometriä ja Pyhäjärven Ylläppään kylään noin neljä, viisi kilometriä. Vilakkalan koululle tuli matkaa jo lähes 10 kilometriä ja Ylläppään koululle oli matkaa 3-5 kilometriä riippuen siitä, missä kohden kylää asui. Lohijoen kylän lapset kävivätkin koulunsa Pyhäjärven pitäjän puolella, koska sinne tuli huomattavasti lyhyempi matka kuin oman pitäjän lähimmälle koululle Vilakkalaan.

Lohijoen kylän läpi Laatokan rannan suuntaisesti kulkenutta maantietä päästiin pohjoisen suuntaan Pyhäjärven pitäjän Yläjärven kylän kautta Sortanlahteen ja tältä tieltä eronnutta metsätietä myöten päästiin Ylläppään kylään. Etelän suuntaan päästiin toisaalta Metsäpirtin pitäjän Taipaleen kylään ja toisaalta Vilakkalan kautta Sakkolan kirkolle.


Hannu J. Paukku: SAKKOLAN KYLÄT TUVASTA TUPAAN 1939, Sakkolan historiaa II
kartta © Maanmittauslaitos/PiSa lupa nro 52/4033/1999
 viiri