Kajoamatta yksityiskohtaisemmin maapallolla tapahtuneisiin kehitysvaiheisiin ja niiden ilmenemiseen Kannaksella, voidaan todeta maanpinnan vähittäisen kohoamisen vaikuttaneen sen, että mainittu salmi kapeni vihdoin kahdeksi haaraksi, joista toinen kulki Käkisalmen ja Räisälän, toinen nähtävästi Suvannon kautta. Kohoamisen jatkuessa jälkimmäinen haara lopulta kokonaan katkesi. Mutta kun Laatokan pohjoisrannat kohosivat nopeammin kuin eteläiset, koko valtava vesistömäärä »kaatui» etelään päin ja murtautui Suomenlahteen uutta väylää, Nevan kautta. Silloin Laatokan pinta laski siinä määrin, että pohjoisemmastakin haarasta muodostui vain kapea, mutkitteleva uoma. Näiden muutosten arvellaan tapahtuneen noin 3000 vuotta sitten. Kuitenkin kerrotaan pohjoista väylää vielä niin myöshään kuin v. 1645 käytetyn Viipurin ja Käkisalmen väliseen liikenteeseen, mutta oli seitsemässä tai kahdeksassa paikassa alukset vedettävä kannasten poikki.

Suvantojärven pinta oli näiden mullistusten jälkeen jäänyt noin kaksi metriä korkeammalle kuin Vuoksi ja kymmenisen metriä ylemmäksi kuin Laatokka. Suvanto laski vähäistä puroa pitkin Kiviniemestä Vuokseen. Laatokasta sen erotti kapea umpikannas. Kevättulvat paisuttivat Suvannon laajalle yli äyräittensä niityille ja rantapelloille, koska tulvavedet eivät ehtineet riittävän nopeasti kulkea Kiviniemen laskupuron kautta Vuokseen. Tästä syystä paikkakuntalaiset suunnittelivat 1800-luvun alkaessa järven laskemista Laatokkaan.

Pari ensimmäistä yritystä epäonnistui. Keväällä 1818 järven pinta oli melkein sitä Laatokasta salpaavan hiekkasärkän harjan tasalla. Kerrotaan Taipaleen kylän miesten kaivaneen toukokuun 20. päivänä mitättömän ojan hiekkasärkän poikki. Yöllä vesi syövytti uuden kulkutien Laatokkaan. Prof. Palmen kuitenkin arvelee murtautumisen todellisuudessa tapahtuneen vasta 26. päivänä. Joka tapauksessa purkautuminen oli lopulta niin valtava, että vesi tempasi mukaansa jättiläispuita, kiviä ja rakennuksiakin. Vain seitsemässä tunnissa järven pinta laski niin paljon, että Suvannon itäpäähän muodostui avaran järvenselän tilalle yli puolen peninkulman mittainen Taipaleen joki. Järven pinta aleni kaikkiaan 7 m ja niin paljastui 5000 ha viljelyskelpoista lietettä sekä kuivempaa rantamaata. Kiviniemen laskupuro kuivui kokonaan, joten yhteys Vuokseen katkesi.

Kun Vuoksen pinta jäi huomattavasti korkeammalle kuin Suvannon, anoivat asukkaat v. 1820 lupaa Vuoksen laskemiseen, jotta rantaniittyjä vaivanneet tulvat loppuisivat. Viranomaiset kuitenkin epäilivät kustannusten suuruutta sekä Aleksanteri Nevskin luostarille kuuluneiden lohenkalastuspaikkojen huonontumista. Krimin sodan jälkeen anomus kuitenkin sai myönteisen ratkaisun, koska toivottiin Kiviniemen kaivamisen avulla syntyvän laivaväylän, jota pääsisi Laatokasta Vuokseen.

Syksyllä 1856 ryhdyttiin työhön. Kun sulut syyskuun 17 päivänä 1857 avattiin, toivottiin veden syövyttävän uoman riittävän syväksi. Maaperä oli kuitenkin niin kova, ettei kynnys alentunut odotusten mukaisesti, vaan paikalle jäi Kiviniemen koski (880 m pitkä, 2,9 m korkea, 23.471 hevosv.), jonka energiaa ei vieläkään ole valjastettu voimatalouden palvelukseen. Samoin jäivät Suvannon laskussa Taipaleen jokeen syntyneet Vaskelankoski (1.000 m pitkä ja 2,1 m korkea, 16.996 hevosv.) ja Kempinkoski (3.264 hevosv.) rakentamatta. Joka tapauksessa Vuoksen vedenpinta laski 2,5-4 m ja sen johdosta Keski-Kannaksen viljelysmahdollisuudet erinomaisesti paranivat. Vuoksen uusi lasku, jota vuosikymmeniä ajettiin, olisi edelleen lisännyt viljelysmaita tuhansilla hehtaareilla, mutta kustannussyistä ja sotilasviranomaisten vastustuksen vuoksi ei sitä enää otettu suoritettavaksi.

.

Kirjassa: SAKKOLAN HISTORIAA
toimittanut Väinö Kaasalainen
Sakkolan historiatoimikunta 1951