Pitäjän keskuksen muodostaa suuressa laaksossa virtaava kolme peninkulmaa pitkä ja kolmatta kilometriä leveä Suvanto, jonka matalat hiekkarannat kuultavat näkyviin aina jyrkänteen rajalle asti. Veden suurin syvyys on yli 24 metriä.

Suvannon rantojen viljelysaukeita rajoittavat kumpareiset metsämaisemat. Tasaisimmat tienoot ovat Suvannon pohjoispuolella, missä seutu kohoaa 40-50 metriä yli merenpinnan, korkeimpien kunnaiden ylittäessä 60 metrin rajan. Erikoisen tasaisia ovat Kaarnajoen yläjuoksun ympäris-töt, missä on laajoja suomaita, mm. Tetrisuo. Myös kirkon pohjoispuolella, Sakkolanjoen varsilla levittäytyy silmiin laajahko suomaisema, Isosuo.

Mutta sen oli pakko uudisraivauksen tieltä supistua yhä pienemmäksi. Lännempänä, Räisälään päin mentäessä, maasto kohoaa. Kirkasvetisen Valkjärven itäpuolella on koko seudun korkein kohta, 96,2 m meren pinnan yli kohoava. Vierinkiviharju jatkuu sieltä Räisälän suuntaan.

Korkeussuhteiltaan vaihtelevimpia ovat Suvannon eteläpuoliset osat. Aivan naapuripitäjien rajalla on laaja vierinkivialue, Väärämäen selkä, joka jatkuu sekä Raudun että Valkjärven puolelle sulkien sisäänsä pienen Lännänjärven. Siitä vähän pohjoiseen tapaa pienen Petäjärven ympärillä joukon irrallisia harjukumpuja. Erinomaisen vaihtelevalla kohoava ja laaksokupuroiksi laskeva Väärämäenselkä tasaantuu pohjoisessa alavaksi Petäsuoksi.

Sakkolan maaperä on kuin luotu kasvamaan soleita männiköitä. Jääkauden jälkeen tännekin saapunut kuusi tuntui jatkuvasti vierastavan hiekkaharjanteita. Mutta jos laskeuduit niiltä alemmaksi, varsinkin Suvannon etelärantamille, tapasit lehtomaita Lapinlahdesta Mököön ja vielä Kiviniemessäkin. Siellä kasvaa pähkinäpensas, kynäjalava, vuorijalava, metsäomenapuu, vaahtera, lehmus, jopa saarnikin.

.

Kirjassa: SAKKOLAN HISTORIAA
toimittanut Väinö Kaasalainen
Sakkolan historiatoimikunta 1951